lauantai 3. lokakuuta 2015

Meidän yhteinen tarina 2010-2015


Meidän yhteinen tarina lyhyesti:

Selailin netissä myytävien hevosten ilmoituksia ja löysin kiinnostavan tamman. 
 Seuraavaksi alkoi myyjän kanssa kirjeenvaihto tammasta mitä tehty ja minkä hintainen on. 
Sain tammasta muutamia kuvia sähköpostiin. 
 Mietin yön yli ja kysyin pankista saanko lainaa no se järjestyi sekä tallipaikka Ursun tallilta alkuun. 



Elämääni astui uusi hevosystävä 1.06.2010 Laura saapui minulle Virosta.
 Kaikki oli uutta ja jännää Lauralle tulo päivän sai katsella ympärilleen ja tokana päivänä päätin kokeilla ratsastamista siitä meidän yhteinen taival sitten alkoi.

 Ekan maaston muistana vieläkin kun lähdin Tamino herran seurana maastoon kysyi minulta laukataanko sanoi joo en saanut tammallani laukkaa nouseen huomasi kaverin jättävän.
 Laukka löytyi ja kovaa mentiin kiltisti totteli minua.

 Seuraavalla viikolla oli ell tarkastus ja rokotus sai puhtaat paperit Viitaselta.
 Muutimme naapurin snettansille heinäkuun alussa ja pääsi laitumelle.

 Snettansilla asuimme 2010-2011 elokuun alussa heppani lähti Turkuun ylläpitoon ja siellä oli elo 2011-2012 toukokuun alkuun palasi minulle kesäkuussa 2012 tampajalle jossa treenatiin marikan estetunneilla
syyskuussa 2012 Käytiin vermossa kuvatin tamman vej:ssä löytyi hankkari vika saatin saikkua 6kk-12kk muutetiin vihtiin paranteleen jalkaa loka 12-13 huhtikuussa saatin puhtaat paperit ja treeni lupa taas.



 Palatiin Esposeen 2013 toukokuussa Ursulle jossa oltiin syyskuuhun 2013 asti tamma lähti talveksi ylläpitoon maastoilu käytöön
Kotiin hain 2014 huhtikuussa snettansille vej alkoi oireileen enemmän estetreeneissä 
Kesä 2014 vietetiin maastoillen kaverini laitumella Gumbölestä snettansille palatiin syyskuussa
Jalkaa hoidetiin kortisooni piiikityksillä jotka auttoi 
2015 toukokuussa alkoi jalka kunnolla taas oireilee lähdetiin viikkissä käymään jalat kuvatiin löytyi niveltulehdus kaikista jaloista taka jalat piikitetiin heti ja etu pää piikkitetiin kotona 2vko:n päästä.



Tämä kesä on mennyt vain kevyesti ratsastellen jalkojan oireilessa säännöllisesti.Elokuussa tein raskaan päätöksen tämä kesä jää meidän viimeiseski…


Viisi ihanaa vuotta olen saanut nautti sinun kanssa ja jakaa ilot ja surut.
Olet ollut minulle elämäni hevonen jota on vaikea unohtaa…Toista samalaista en tule löytään koskaan veit osan sydämestäni mukanasi…

 Viimeisen viikon hepan jalka on ollut todella kipeä kävely on ollut todella hankalaa kipulääkekuuri hieman lievittää kipua.



Viimeinen matka tehtiin 2.10 pe iltana Viikin klinikalle jossa hyvästelin tammani viimeisen kerran boxissa annoin porkkanoita.



                  Näkemiin rakas tammani nyt sinulla on hyvä olla saat laukkailla ilman kipuja.
                        Tammani laukkasi vihreille laitumille 3.10 aamulla.

                                            R.I.P  Laura  24.05.2001- 3.10.2015



Sinua kaipamaan jäivät: 
omistajasi Satu, Paavo jonka opetin ratsastaan, 
hoitajasi Tytti ja vuokrajasi Marika ja Marina
sekä heppaystäväsi Disko ja Siri


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti